42 - Pohdintoja elämästä, maailmankaikkeudesta ja muusta sellaisesta

Joillakuilla tasavuosikymmenet ovat suuria virstanpylväitä elämässä, minulla jostain oudosta syystä ikä 42. Se kuulostaa pelottavan paljolta. Tuosta on nyt kulunut suurin piirtein 25 vuotta ja eläkeikään on suurin piirtein saman verran matkaa, riippuen hieman poliitikkojen tahdosta. Tämä lienee siten sopivan keskeinen ajankohta miettiä elämän kysymyksiä. Ei sen puoleen, etteikö niitä muutenkin tulisi mietittyä.

Ensinnäkin, aika kulkee kovin nopeasti. Jotenkin tuntuu, että olisin päässyt lukiosta vasta äskettäin, sitten hieman opintoja ja töitä. Normaalipäivistä ei jää juuri mitään merkittävää mieleen.

Aika on kuitenkin ollut tavallaan kovin mielenkiintoista, varsinkin teknologisen kehityksen kannalta. Synnyin Kekkoslandiaan mustavalkotelkkarien aikakaudella. Väritelkkari oli hieno juttu. Maailman oleellisin mullistus alkoi kuitenkin ollessani hieman yli kymmenen, nimittäin henkilökohtaiset tietokoneet yleistyivät ja tulivat koteihin. VIC-20:n saaminen oli elämässäni tärkeä asia, sillä se avasi huikeat mahdollisuudet tehdä kaikenlaista, mitä ihmiskunta ei ollut koskaan aiemmin tehnyt. Tietokoneen pienet keinotodellisuudet olivat täysin ohjelmoijan hallittavissa, kaikki tuli mahdolliseksi.

Weppi oli toinen hurja kehitysaskel kymmenen vuotta myöhemmin, 90-luvun alussa. WWW rantautui Suomeen jo varhain ja tein innolla ensimmäiset weppisivuni jo vuonna 1992 innostuttuani hypertekstin mahdollisuuksista. Funetilla oli tuolloin jo joitain sivuja, mutta saattaa hyvin olla, että tein itselleni Suomen ensimmäiset henkilökohtaiset kotisivut, tai ainakin ensimmäisten joukossa. Tutustuin myös weppiohjelmointiin melko varhaisessa vaiheessa ja surullisenkuuluisalle Weppikioskille tekemäni sovellukset olivat tuohon aikaan mahdollisesti kehittyneimmät koko maailmassa.

Opintojeni alussa kiinnostuin silloin muodiksi nousseesta hermoverkkolaskennasta, evolutiivista algoritmeista ja muusta sellaisesta. On toki niin, että tietojenkäsittelymenetelmillä ei ole mitään erityistä välttämättömyyttä olla biologisten mallien mukainen ja useimmat laitteet ja ohjelmistot toimivat vallan upeasti ilman mitään biologista inspiraatiota. Kuitenkin olen aina ollut sen verran paljon kiinnostunut biologiasta, että moisten tietojenkäsittelymallien rakentelu tarjoaa myös mielenkiintoisen lähestymistavan siihen aiheeseen. Se on melko lähellä teoreettista biologiaa, jossa pyritään etsimään organismien toiminnan perusperiaatteita matemaattisten abstraktioiden kautta. Suurin osa organismien monimutkaisuudesta on vain näiden abstraktioiden toteutusyksityiskohtia.

Olen myös varsin vakuuttunut, että tekoälytutkimuksen monia päämääriä, erityisesti tietousuuden kehitystä, ei kyetä toteuttamaan diskreetisti symbolisella tekoälyllä. Monet tekoälytehtävät vaativat laskennalta sumeutta. Toinen tekijä on jonkinasteinen holistisuus, jossa tietoa tai toimintamekanismia ei ole koodattu tiukasti tiettyyn paikkaan, vaan osia siitä on vähän kaikkialla. Tämä löyhä paikkasidonnaisuus mahdollistaa sen, että logiikan on mahdollista itseorganisoitua siirtyilemällä pikkuhiljaa. Hermoverkot ovat yksi tapa ratkaista tätä.

Ihmisen on kuitenkin täysin mahdotonta suunnitella edes osittain holistisia järjestelmiä. Hermoverkot ovatkin varsin mustia laatikoita, joiden sisältöä on hyvin vaikea jos ei mahdotonta analysoida ihmisen toimesta. Hermoverkkojen suunnitteluun tarvitaan siis automatiikkaa. No, otetaan taas mallia biologiasta, jossa on juuri tähän sopiva menetelmä, jonka yksi lopputulos meidänkin tietoisuutemme on. Evolutiiviset algoritmit ovat tähän vastaus.

No niin, en tietenkään ollut 90-luvulla yksin näiden ajatusten kanssa vaan tästä tuli tuolloin tekoälytutkimuksen valtavirtaa. En ole seurannut kehitystä kovinkaan tiiviisti graduni ja muun aiheeseen liittyvän tutkimustyön jälkeen viimeiseen kymmeneen vuoteen, mutta nähdäkseni suurta vallankumousta ei ole vieläkään tapahtunut. Sikäli kun näen, monetkaan eivät tutki menetelmiä, joita pidän välttämättöminä hermoverkkojen skaalautuvan kehityksen kannalta. Tähän tutkimukseen olisi kiva päästä mukaan ja korjata asianlaita, mutta tilaisuutta siihen ei ole tullut eteen. Nykyinen työni on tyystin toista asiaa, enkä ole kovinkaan tehokas tekemään tutkimusasioita vapaa-ajalla.

Pidän tekoälytutkimusta kuitenkin ihmiskunnan tärkeimpänä alana. Se on suurin piirtein ainoa tieteenala mikä ehkä vielä joskus kykenee vapauttamaan meidät biologisista rajoituksistamme. Biologisina olentoina emme ole sen kummallisempia kuin metsän vilinä. Jos ihmisen elämä on vain syömistä ja lisääntymistä, hän ei eroa pupujussista mitenkään. Ihmisyyden olennaisin piirre muihin eläimiin nähden on tietoisuus, kyky ymmärtää asioita ja rakentaa todellisuutta. Kuitenkin suurin osa kulttuuristamme on keskittynyt juuri syömiseen ja lisääntymiseen, ja ylipäätään näitä toimintoja tukevien nautintomekanismien ruokkimiseen. On jopa rakennettu uskontoja ja muita kulttuurisia linnakkeita suojaamaan näiden perustarpeidemme toteuttamista. Oikeasti merkittävää on kuitenkin se, mikä tekee eroa, ja voisimme hyvin jättää tällaisen eläimellisyytemme pupujusseille ja muille ja keskittyä omaan ydinosaamiseemme.

No, mutta tästä eteenpäin täytyy jatkaa.

Ensikokemuksia Samsung Galaxy S II:sta

Sain Galaxy S II:n eilen. Laite vaikuttaa varsin hyvältä. Kirjoittelen tätäkin nyt itse laitteesta, joten taitaa jäädä hieman lyhyeksi. Ei sen puoleen, virtuualinäppäimistö on tässä melko hyvä, varmastikin sen vuoksi että näyttö on varsin suuri. Erittäin ohut ja kevyt tämä kyllä on, joskin olisin kaivannut enemmän metallia.

Nopeus on varsin hyvä verrattuna Galaxy Tabiin. 1,2 GHz:n tuplaydinprosessori on melko hurja.

Mukana tulleet Insmat-näyttösuojakalvot olivat aivan susia, kalvossa olevat aukot ovat hieman väärässä paikassa, joten kalvoa ei saa paikalleen kunnolla.

Akun kulutus tuntuu kovalta, mutta niin se varmaan on ekan päivän tehokäytössä. Akkukesto vaikuttaisi olevan viitisen tuntia ja eniten siihen vaikuttaa näyttö. Kännykässä on varsin monipuolinen analysointitoiminnallisuus akun kulutuksesta, joka näyttää latauksen ja käytön vaikutukset varaukseen graafisesti. Vaikuttaisi, että joku muukin on miettinyt ongelmaa.

Kamera on hurjat 8 megapikseliä. Yllättäen kuva ei ole järkyttävän rakeinen, mikä on melkoinen ihme.

Kaikenlaista omituisuutta löytyy. Automaattinen virransäästö osaa kytkeä ominaisuuksia virransäästötilaan akkuvarauksen hiivuttua tietyn rajan alle, kuten nopeuttaa näytön sammumista. Mutta asetukset eivät missään palaudu itsestään vaan ne täytyy yksitellen asettaa uudestaan. Virransäästötilaan siirtymisestä toki kysytään vahvistusta (miksi?) ja siitä silti seuraa pari ilmoitusta ilmoituslokiin.

Sähköpostiohjema vaikuttaa kohtuulliselta viestien lukemiseen, mutta lähetystä en ole saanut toimimaan kunnolla. SMTP-lähetysasetukset sai tehtyä tiliä luotaessa, mutta jälkeenpäin niitä ei voi muuttaa, koska asetuksiin ei oääse käsiksi. Vaikka käyttöohjeiden mukaan pitäisi päästäkin.

Android Market -sovelluskauppa on muuten näppärä, mutta minkään löytäminen sieltä on kovin vaikeaa, kun kategoriat ovat aika karkeat. Sovelluksia on kyllä aivan valtavasti, joskin laatu on varsin vaihtelevaa.

Jo kolmessa puhelussa olen saanut valituksia kuuluvuudesta. Tämä voi olla suuri ongelma jos ei ollut vain sattumaa.

Mietteitä sivistyksestä ja taiteesta

Enpä ole taas kirjoitellut mitään yli puoleen vuoteen, joten ehkä olisi taas aika.

Ylen TV1:llä alkoi perjantaina Tuomas Embusken uusi sarja Sivistyksen käsikirja. Jaakko Lytinen kirjoitti sen pohjalta kolumnin Kakola University (HS 9.1.2011).

Lytinen suhtautuu nähtävästi modernistisena pitämäänsä sivistykseen kriittisesti ja mainitsee sen muun muassa sosiaalisen pelin välineenä. Epäilemättä sillä on myös sellainen funktio, mutta sellaisena voi käyttää monia muitakin asioita, kuten varallisuutta ja asemaa, sekä lukuisia paljon omituisempia välineitä, kuten kapinallisuutta, uhkarohkeutta, suoranaista typeryyttä ja muita BB-aikakauden piirteitä. En tiedä miksi Lytisen mainitseman Linkolan edustama suoranainen typeryys olisi ihannoitavampi peliväline kuin sivistys.

Ihmisellä on tietoisena eläimenä ainutlaatuinen mahdollisuus ymmärtää sekä itseään että ympäröivää maailmankaikkeutta, siis olla sivistynyt. Tämä on minusta keskeinen osa ihmisyyden ja olemassaolon arvon merkitystä. Postmoderni ajattelu ehkä kyseenalaistaa juuri tämänlaiset ihanteet. Minusta se vaikuttaa ristiriitaiselta, jos postmodernismia itseään pidetään sivistyksen kehityksenä - mikä on tällöin edes sen tarkoitus? Ainakin tällaisissa juonteissa postmodernismi vaikuttaa johtavan nihilismiin.

Embusken sivistysvalistus alkaa klassisesta musiikista. Ohjelma ja siinä esitetty tiivistetty analyysi on pinnallisuudestaan huolimatta mielenkiintoinen ja uskottava. Lopulta se ei kuitenkaan vakuuta minua siitä, miksi klassisen musiikin tuntemuksen pitäisi olla sivistystä.

Lytinen kertoo sivistyksen olevan "oman sivilisaation historian pääpiirteiden, filosofian ja tieteen sekä taiteen muotokielen ja pääteosten tuntemista." Musiikin tuntemus epäilemättä sisältyy juuri tähän, samoin elokuvien, maalaustaiteen ja muun sellaisen. Niiden tuntemus myös epäilemättä on sosiaalisen pelin keskeisiä välineitä myös useimmissa sellaisissa alakulttuureissa, jotka jopa suoranaisesti kaihtavat sivistystä sellaisena kuin se modernistisesti ymmärrettäisiin, vaikkapa hip-hopissa.

Osittain juuri siksi vihaan musiikkia, erityisesti heviä, joka epäsivistyneen sosiaalisen relevanssiulottuvuutensa lisäksi on paskaa. Tunne on toki ristiriitainen, koska myös nautin musiikista (paitsi hevistä) ja siitä puhumisesta vähintään yhtä paljon kuin kuka tahansa.

Muotokieliargumentin ymmärrän, mutta "yleissivistykseen" kuuluva musiikin tai muun taiteen tunteminen valitettavasti merkitsee yleensä teosten tuntemista, mikä on nippelitietoa. Se ei edellytä minkäänlaista ymmärrystä mainitusta muotokielestä eikä musiikkikulttuurin sosiaalisesta ja psyykkisestä merkityksestä, jonka välittäminen on tuon kielen tarkoitus. Niiden pitäisi oikeita sivistyksen mittoja, mutta voi tietysti olla, että niitä olisi niin vaikea ilmaista, että joudutaan tyytymään nippelitiedon ilmaisemiseen. Ja onhan toki niin, että tuo oikea sivistys on paljon vaikeampaa ja siksi harvinaisempaa kuin nippelisivistys, jolloin kaikilla ei olisi mahdollisuutta saada pelimerkkejään joilla pitää hauskaa.

Eli täsmennän, vihaan musiikkikulttuuria. Tällä vihalla (voimakkaan sanan käyttö on dramaattisesti miellyttävää) on minulla taustaa koulun ala-asteajoilta lähtien. Tuolloin tympäännyin siihen, kuinka keskeistä nuorisolla - siis ikätovereillani - oli sitoa identiteettinsä tiettyihin musiikkilajeihin ja bändeihin, "joita kuunteli".

Tämä tympäännys on sittemmin johtanut moninaisiin analyyseihin musiikin välinemerkityksestä sen kuluttajien välisessä viestinnässä ja toisaalta musiikkikulttuurin keinotekoiseen teollisuuteen. Koko musiikkiteollisuus markkinointimiehineen ja kaikkine toisinajattelevine kapinallisineen vaikuttaa laumalta huumediileriloisia, jotka ovat orjuuttaneet puolet ihmiskunnasta tympeämielisiksi kulttuuriaddikteiksi. Siitä on sivistys kaukana.

Embusken sarjan ensimmäinen teos löytyy Ylen areenalta vielä pari päivää, jonka jälkeen saamme seuraavan. Pitänee ehkä katsoa eteenpäin.