tiistai 11. lokakuuta 2011

42 - Pohdintoja elämästä, maailmankaikkeudesta ja muusta sellaisesta

Joillakuilla tasavuosikymmenet ovat suuria virstanpylväitä elämässä, minulla jostain oudosta syystä ikä 42. Se kuulostaa pelottavan paljolta. Tuosta on nyt kulunut suurin piirtein 25 vuotta ja eläkeikään on suurin piirtein saman verran matkaa, riippuen hieman poliitikkojen tahdosta. Tämä lienee siten sopivan keskeinen ajankohta miettiä elämän kysymyksiä. Ei sen puoleen, etteikö niitä muutenkin tulisi mietittyä.

Ensinnäkin, aika kulkee kovin nopeasti. Jotenkin tuntuu, että olisin päässyt lukiosta vasta äskettäin, sitten hieman opintoja ja töitä. Normaalipäivistä ei jää juuri mitään merkittävää mieleen.

Aika on kuitenkin ollut tavallaan kovin mielenkiintoista, varsinkin teknologisen kehityksen kannalta. Synnyin Kekkoslandiaan mustavalkotelkkarien aikakaudella. Väritelkkari oli hieno juttu. Maailman oleellisin mullistus alkoi kuitenkin ollessani hieman yli kymmenen, nimittäin henkilökohtaiset tietokoneet yleistyivät ja tulivat koteihin. VIC-20:n saaminen oli elämässäni tärkeä asia, sillä se avasi huikeat mahdollisuudet tehdä kaikenlaista, mitä ihmiskunta ei ollut koskaan aiemmin tehnyt. Tietokoneen pienet keinotodellisuudet olivat täysin ohjelmoijan hallittavissa, kaikki tuli mahdolliseksi.

Weppi oli toinen hurja kehitysaskel kymmenen vuotta myöhemmin, 90-luvun alussa. WWW rantautui Suomeen jo varhain ja tein innolla ensimmäiset weppisivuni jo vuonna 1992 innostuttuani hypertekstin mahdollisuuksista. Funetilla oli tuolloin jo joitain sivuja, mutta saattaa hyvin olla, että tein itselleni Suomen ensimmäiset henkilökohtaiset kotisivut, tai ainakin ensimmäisten joukossa. Tutustuin myös weppiohjelmointiin melko varhaisessa vaiheessa ja surullisenkuuluisalle Weppikioskille tekemäni sovellukset olivat tuohon aikaan mahdollisesti kehittyneimmät koko maailmassa.

Opintojeni alussa kiinnostuin silloin muodiksi nousseesta hermoverkkolaskennasta, evolutiivista algoritmeista ja muusta sellaisesta. On toki niin, että tietojenkäsittelymenetelmillä ei ole mitään erityistä välttämättömyyttä olla biologisten mallien mukainen ja useimmat laitteet ja ohjelmistot toimivat vallan upeasti ilman mitään biologista inspiraatiota. Kuitenkin olen aina ollut sen verran paljon kiinnostunut biologiasta, että moisten tietojenkäsittelymallien rakentelu tarjoaa myös mielenkiintoisen lähestymistavan siihen aiheeseen. Se on melko lähellä teoreettista biologiaa, jossa pyritään etsimään organismien toiminnan perusperiaatteita matemaattisten abstraktioiden kautta. Suurin osa organismien monimutkaisuudesta on vain näiden abstraktioiden toteutusyksityiskohtia.

Olen myös varsin vakuuttunut, että tekoälytutkimuksen monia päämääriä, erityisesti tietousuuden kehitystä, ei kyetä toteuttamaan diskreetisti symbolisella tekoälyllä. Monet tekoälytehtävät vaativat laskennalta sumeutta. Toinen tekijä on jonkinasteinen holistisuus, jossa tietoa tai toimintamekanismia ei ole koodattu tiukasti tiettyyn paikkaan, vaan osia siitä on vähän kaikkialla. Tämä löyhä paikkasidonnaisuus mahdollistaa sen, että logiikan on mahdollista itseorganisoitua siirtyilemällä pikkuhiljaa. Hermoverkot ovat yksi tapa ratkaista tätä.

Ihmisen on kuitenkin täysin mahdotonta suunnitella edes osittain holistisia järjestelmiä. Hermoverkot ovatkin varsin mustia laatikoita, joiden sisältöä on hyvin vaikea jos ei mahdotonta analysoida ihmisen toimesta. Hermoverkkojen suunnitteluun tarvitaan siis automatiikkaa. No, otetaan taas mallia biologiasta, jossa on juuri tähän sopiva menetelmä, jonka yksi lopputulos meidänkin tietoisuutemme on. Evolutiiviset algoritmit ovat tähän vastaus.

No niin, en tietenkään ollut 90-luvulla yksin näiden ajatusten kanssa vaan tästä tuli tuolloin tekoälytutkimuksen valtavirtaa. En ole seurannut kehitystä kovinkaan tiiviisti graduni ja muun aiheeseen liittyvän tutkimustyön jälkeen viimeiseen kymmeneen vuoteen, mutta nähdäkseni suurta vallankumousta ei ole vieläkään tapahtunut. Sikäli kun näen, monetkaan eivät tutki menetelmiä, joita pidän välttämättöminä hermoverkkojen skaalautuvan kehityksen kannalta. Tähän tutkimukseen olisi kiva päästä mukaan ja korjata asianlaita, mutta tilaisuutta siihen ei ole tullut eteen. Nykyinen työni on tyystin toista asiaa, enkä ole kovinkaan tehokas tekemään tutkimusasioita vapaa-ajalla.

Pidän tekoälytutkimusta kuitenkin ihmiskunnan tärkeimpänä alana. Se on suurin piirtein ainoa tieteenala mikä ehkä vielä joskus kykenee vapauttamaan meidät biologisista rajoituksistamme. Biologisina olentoina emme ole sen kummallisempia kuin metsän vilinä. Jos ihmisen elämä on vain syömistä ja lisääntymistä, hän ei eroa pupujussista mitenkään. Ihmisyyden olennaisin piirre muihin eläimiin nähden on tietoisuus, kyky ymmärtää asioita ja rakentaa todellisuutta. Kuitenkin suurin osa kulttuuristamme on keskittynyt juuri syömiseen ja lisääntymiseen, ja ylipäätään näitä toimintoja tukevien nautintomekanismien ruokkimiseen. On jopa rakennettu uskontoja ja muita kulttuurisia linnakkeita suojaamaan näiden perustarpeidemme toteuttamista. Oikeasti merkittävää on kuitenkin se, mikä tekee eroa, ja voisimme hyvin jättää tällaisen eläimellisyytemme pupujusseille ja muille ja keskittyä omaan ydinosaamiseemme.

No, mutta tästä eteenpäin täytyy jatkaa.