Havaintoja poliisitutkinnasta

Kukin meistä varmasti usein ajautuu keskusteluun rikoksesta epäiltyjen oikeusturvan mielekkyydestä. Rikolliset halutaan tuomiolle teoistaan ja on joskus turhauttavaa, jos he pääsevät vapaaksi siksi, että heillä on oikeuksia. Erityisesti filmiteollisuus repostelee usein sillä, kuinka syytteet saatetaan hylätä poliisin tekemien teknisten virheiden vuoksi.

Tässä onkin jonkinmoinen dilemma. Jos poliisit tekevät paljon virheitä, on tutkinnan tulos epäilyttävä ja ongelmallinen epäillyn oikeusturvan kannalta. Toisaalta jos virheitä ei hyväksytä lainkaan, pääsee rikollinen helposti vapaaksi.

Tähän on vaikea ottaa ratkaisuksi kovin suurta virkavastuuta, koska se johtaisi siihen, että kohta kaikki rikostutkijat olisivat vankilassa ja kuka sitten tutkisi rikoksia. Aivan kuten lääkärien, joiden potilas kuolee, teloittaminen olisi huono asia, koska sen jälkeen kukaan ei enää hoitaisi potilaita, jotka saattaisivat kuolla. Toisaalta jonkinlainen virkavastuu on pakko olla, jotta tutkijat ylipäätään tuottaisivat mitään hyödyllistä. Osittain tämä toteutuu jo pelkästään poliisien oman ammattikunnian ja urapyrkimysten avulla, mutta niihin ei tietenkään voi yksinomaan luottaa.

Tärkeää ei ole virheiden tapahtuminen vaan prosessi, joka karsii ne pois. Ohjelmistotuotannossakin jokainen kehittäjä tuottaa päivittäin varmasti kymmeniä ohjelmavirheitä. Tuotantoprosessi kuitenkin korjaa näitä virheitä laadunvalvonnalla. Samasta syystä kirjoitetut tekstit kannattaa oikolukea.

Tänään törmäsin keskusteluun nettiaktivisti Halla-Ahon kirjoitusten poliisitutkinnasta. Sivuhuomautuksena, että vaikka Halla-Ahon ideologia on melko lailla suorassa kulmassa omiin poliittisiin näkemyksiini nähden, pidän hänen kirjoituksiaan korkealaatuisina ja kyseisen ideologian jonkinlaista kärkeä edustavina ja siten mielenkiintoisina. Jätän hänen ajatustensa pohdinnan kuitenkin toiseen kertaan.

Halla-Ahoa epäillään tällä kertaa kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Poliisi on tehnyt kuulusteluja modernilla tavalla sähköpostitse.

• Esitutkintaa koskeva päivitys
• Esitutkintaa koskeva päivitys, osa 2
• Esitutkintaa koskeva päivitys, osa 3

Halla-Aho on luonnollisesti tyrmännyt tutkinnan poliittisesti motivoituneeksi ja muuta sellaista. Oikeastaan Halla-Aho ei ole kirjoittanut asiasta kuulusteluvastausten lisäksi vielä paljoakaan, mutta monilla kommentoijilla tuntuu olevan vielä lennokkaampia näkemyksiä.

• Oikeusmurhan ensiaskeleita
• Poliisin uskottavuus koetuksella
  

Yksi näkemys kohdistuu poliisin kysymyksissä esiintyneistä päivämäärävirheisiin, jotka tekisivät tutkinnan tulokset epäilyttäviksi ja Halla-Ahon oikeusturvan kannalta vaarallisiksi. Halla-Aho ja kommentoijat ovat virheellisesti olettaneet, että poliisi olisi tehnyt nämä lukuisat virheet. Kuitenkin Halla-Aho omassa blogissaan kirjoittaa:

Tänään kävi kuitenkin ilmi, että poliisi on tähän mennessä tutkinut ainoastaan tekstikatkelmia, joita sille on toimittanut kansanedustaja Heli Järvinen ja Vihreät Naiset ry. Myös kuulustelu on koskenut sanottuja katkelmia.

Katkelmat oli siis toimitettu poliisille aiemman tutkinnan materiaaliksi. Tämä aiempi tutkinta oli hylätty ja lopetettu. Nyt poliisi käytti tätä materiaalia esitutkinnan alussa, koska siinä oli kohtia, jotka olivat tämän tutkinnan kannalta oleellisia. Niin ollen virheet päivämäärissä eivät todennäköisesti olleet lähtöisin poliisilta vaan aiemmilta kantelijoilta.

En näe tässä mitään ongelmaa. Sehän olisi ollut poliisilta suoranainen laiminlyönti, jos se ei kuulustelussa olisi pyytänyt vastauksia kaikkiin poliisin tiedossa oleviin epäilyksenalaisiin väitteisiin.

Enemmänkin ihmetyttää, miksei Halla-Aho älykkäänä ihmisenä ymmärrä tätä. No, älykkäätkin ihmiset tekevät virheitä.

Toinen polemiikki kohdistuu siihen, että kuulustelussa kysyttiin Hallo-Ahon suostumusta kirjalliseen menettelyyn oikeudenkäynnissä. Halla-Aho perui sen myöhemmin, koska ajatteli sen merkitsevän tunnustamista. Kirjallisen menettelyn edellytyksenä nimittäin on, että:

esitutkinnan päättymisen jälkeen rikoksesta epäilty eli vastaaja tunnustaa syyttäjän syytteessä kuvatun teon, luopuu oikeudestaan suulliseen käsittelyyn ja suostuu asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä

Tästä Halla-Aho päätteli, että suostumalla kirjalliseen menettelyyn hän olisi samalla tunnustanut rikoksen. Hän syytti kuulustelijaa ja syyttäjää harhautuksesta.

Halla-Aho vaikuttaa saaneen tässä jonkinlaisen vainoharhaisuuskohtauksen. Tietenkään suostuminen kirjalliseen käsittelyyn ei tarkoita tunnustamista. Vaikka niin voisi loogisesti päätelläkin, ei sellainen menisi missään oikeudessa läpi.

Kuulustelussa annettiin lista lainauksia Halla-Ahon teksteistä ja kysyttiin kunkin kohdalla, myöntääkö Halla-Aho lainauksen sisällön täyttävän kiihotuksen kansanryhmää vastaan tunnusmerkit. Jos Halla-Aho myöntää sen jonkin niistä osalta, tunnustaa hän syyllistyneensä rikokseen. Jotenkin vaikuttaa, ettei Halla-Aho aivan ymmärtänyt tätä.

Näiden "tunnustatko?"-kysymysten jälkeen on tietenkin mielekästä lopuksi kysyä haluaako epäilty kirjallisen menettelyn.

Tunnustatko A?           [ ] kyllä [x] ei.
Tunnustatko B?           [ ] kyllä [x] ei.
Tunnustatko C?           [ ] kyllä [x] ei.
Jos tunnustit, sopiiko
kirjallinen menettely?   [x] kyllä [ ] ei.

Kysymys suostumuksesta on mielekäs jos epäilty tunnustaa, mutta tietenkään ei, jos hän ei tunnusta. Tietenkin on vähän hassua vastata sellaiseen "kyllä", mutta kaikille on tietenkin selvää, että jos ei tunnustanut, se olisi vain vahinko, eikä suostumuksella ole mitään merkitystä. (Mainittakoon, että Halla-Aholta ei kysytty "Jos tunnustit...", kuten yllä korostin, millä ei tässä kuitenkaan ole merkitystä.)

Oikeusturvan kannalta ehkä ongelmallisempi asia on, miksi asiaa kysyttiin ensimmäisessä kuulustelussa, kun esitutkinta vielä on meneillään. Laki sanoo asian hieman tarkemmin kuin Halla-Ahon tekemä lainaus edellä:

Asia voidaan ratkaista pääkäsittelyä toimittamatta (kirjallinen menettely), jos vastaaja tunnustaa virallisen syyttäjän syytteessä kuvatun teon sekä käräjäoikeudelle antamallaan nimenomaisella ilmoituksella luopuu oikeudestaan suulliseen käsittelyyn ja suostuu asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä;

Tämän mukaan tunnustus vaikuttaa vasta, kun syyttäjä on nostanut syytteen. Samoin ilmoitus pitää tehdä käräjäoikeudelle, ei poliisille esikuulustelussa. Laki tekee tämän hyvin selväksi:

vastaajaa kehotetaan haasteen, haastehakemuksen ja 3 luvun 10 §:ssä tarkoitetun vaatimuksen tiedoksiannon yhteydessä ilmoittamaan tuomioistuimen määräämässä ajassa kirjallisesti käräjäoikeudelle, tunnustaako hän syytteessä kuvatun teon sekä luopuuko hän oikeudestaan suulliseen käsittelyyn ja suostuuko hän asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä. Vastaajalle on samalla annettava tieto suostumuksen merkityksestä asian käsittelyssä.

Voidaan vain arvailla, miksi poliisi kysyi sitä kuulustelussa, jos vastauksella ei ole merkitystä. En itse keksi mitään muuta selitystä kuin harhautus, jolla poliisi yrittää saada epäillyn antamaan myöhemmin saman vastauksen, koska oli jo "luvannut" sen kuulustelussa. Monet varmasti suostuvat samaan myöhemmin kun olivat aiemminkin niin luvanneet, ehkä epähuomiossa tai kun rehellisyyttään haluavat pitää sanansa. Olisihan se outoa ja epäilyttävää jälkikäteen pyörtää sanansa, sellainenhan varmasti vaikeuttaisi omaa asemaakin, eikö?

Jos kyseessä oli harhautus, en silti usko että sen käyttö Halla-Ahon tapauksessa oli poikkeus. Poliisilla on nähdäkseni paljon kuulustelutapoja, joilla he harhauttavat tai painostavat epäiltyjä luopumaan oikeuksistaan, ja he kokemukseni pohjalta käyttävät niitä hyvin systemaattisesti. Menettelytavat saattavat olla ristiriidassa lain kanssa, joidenkin tapojen osalta törkeästikin, jolloin kyseessä olisi virkarikos. Ongelma tietenkin on, että jos rikolliset osaavat käyttää hyväkseen Suomen oikeusjärjestelmän porsaanreikiä, poliisit ovat siinä varmasti mestareita.

Enemmänkin ihmetyttää, miksi Halla-Aho ensin luopuu oikeusturvaansa vahvistavasta suullisesta käsittelystä, vaikka tämä oli ilmaistu hänelle hyvin selkeästi (ei kuten "lomakkeessa" yllä). Nähtävästi hän ei käyttänyt kuulustelussa oikeusavustajaa, joka suoraan olisi tiennyt mitä kysymys tarkoittaa. Epäilemättä oikeusavustaja olisi joka tapauksessa suositellut suullista käsittelyä, koska se antaa paremman oikeusturvan.

Oikeusavustaja ehkä olisi myös suositellut vastaamaan jokaiseen kysymykseen, että "ei" tai "en kommentoi". Teoriassa selittelemällä pidemmin voi vain vaikeuttaa asemaansa, kaikkea sanottua kun voidaan käyttää epäiltyä vastaan. Käytännössä selitykset voivat kuitenkin helpottaa prosessia, jos jo esitutkinnassa tuodaan esille kaikki puolustavat näkökulmat. Jos selitykset ovat syyttäjän mielestä hyviä, ei hän varmastikaan näe syytä viedä asiaa oikeuteen. "En kommentoi"-vastaukset saattavat myös motivoida poliisia tekemään tutkinnan tarkemmin. Rikokseen syylliselle tämä dilemma on varsin ongelmallinen, sillä selittelemällä hän puhuu itsensä helposti pussiin taitavan kuulustelijan käsissä.

Halla-Aholla on lisäksi tietenkin vaikuttimena se, että hän voi politisoida tutkinnan ja esitellä kuulusteluja netissä ajaakseen poliittisia tarkoitusperiään. Poliisilta on tietenkin reilua, että syytetty saa vastata kysymyksiin kirjallisesti, eikä kuulusteluhuoneessa. Harvoissa tutkinnoissa tuollaista mahdollisuutta sallitaankaan ja ennemminkin kysyisin miksi poliisi antaa Halla-Aholle näin hyvät mahdollisuudet puolustaa itseään, kun useimmille sitä ei anneta.

Halla-Aho on kirjoituksissaan usein voimakkaasti kritisoinut suomalaista oikeuslaitosta sen hampaattomuudesta (erityisesti maahanmuuttajien) rikollisuutta vastaan.

Lepsua lainkäyttöä perustellaan yksilön oikeuksilla, joihin voidaan kajota vain äärimmäisissä tapauksissa.

On tietenkin ironista saada esimerkkejä näiden oikeuksien syistä juuri niiden vastustajan joutuessa kiipeliin.